sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Lunta, iik

Torstaina alkoivat brittiläiset hermostua, koska luvattiin lumisadetta. Ruokakaupat tyhjenivät ruuasta ja ihmiset oli paniikissa. Meidän oli suunnitelmana mennä lauantaina Izzielle yöksi, mutta me mentiinkin sinne jo torstai-iltana varalta, koska ei sinne Winchcombeen pääse jos on lunta. Oltiin siis ensin ennennäkäemättömässä rääkkäyksessä PT Adamin kanssa salilla, ja sitten Izzien isä haki meidät autolla niille. Luotettiin siihen et koulu olisi suljettu pe, joten mä, Tonje, Izzie ja yks Leah pidettiin hauskaa aamu neljään asti.

Daredevil: Mr Smith clutched an extension lead attached to a 4x4 and was filmed by his friends
Ihmiset ovat seonneet. Turha varmaan ees sanoa, että talvirenkaita ei ole joten on tapahtunut kamalasti onnettomuuksia ja olin itekin kyl paineissa ku ajettiiin sieltä Winchcombest takasin bussilla pilkkopimeässä.
 Kuten ennustettu koulu oli suljettu, luntahan oli jopa 5cm!! Syötiiin aamupalaa Izzien perheen kanssa ja mentiin vähän kävelemään lumeen. Ei kellään mitään talvitakkeja ollut, pistivät monta villapitaa päällekkäin ja kumpparit jalkaan. Mäkin sain kunnian lainata Izzien isän kumppareita haha kaunista. Jotenkin hellyyttävää, että aikuisetkin meni ihan sekaisin lumesta. Niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin pulkkaili (surffilaudoilla ja kanooteilla) ja rakenteli ihmeellisiä rekiä. Täytyy sanoa et toi Winchcombe on vaiks kui kaunis paikka, sellanen vanha kylä vuoren päällä.
Googletin tollasen kesäisen kuvan siitä Wichcombesta

Oltiin jumissa siellä vielä toinen yö, ja katsottiin telkkaria ja mentiin nukkumaan varmaan jo yhdeksältä. Seuraavana aamuna mä ja Tonje jäätiin sinne Izzien vanhempien kanssa, koska sil oli töitä. Se siis työskentelee hiustenpesijänä kampaamossa viikonloppuisin ja koulunjälkeen joskus. Hassua, ei tollasia töitä oo edes Suomessa. Katseltiin vaan Frendejä niiden koiran Jimin kanssa, joka ei reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin :D Illalla otettiin bussi kotiin, kun vihdoin oltiin saatu julkinenliikenne toimimaan. Lunta on viel maassa, mut kai se kohta sulaa. Oon vaan tässä miettinyt et jos tulisi taas lisää lunta, niin eiks me mentäisi ikinä kouluun?

Tänään tehtiin suursiivous meidän huoneeseen, koska Tonje on alkanut saada allergiaoireita jostain, eikä siivous ja imurointi varmaan ainakaan haittaa. Saa nähdä päästäänkö huomenna kouluun (toivottavasti ei).

2 kommenttia:

  1. ei reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin :D

    VastaaPoista
  2. Uskomatonta...uskomatonta. Jotain outoa täytyy olla maassa, jossa kuitenkin joka talvi tulee lunta, ja sitten sen annetaan sekoittaa koko yhteiskunta. Täällä on muuten tasaisen kylmää. Kamalaa, linnut on varmaan syöneet kaiken ruokansa mökillä, mutta me kaikki ollaan niin vaivaisia ettei voi kuvitellakaan raahautua sinne! Pus ja halaus! Äiti

    VastaaPoista